
Tarinamme
Houkutus-kahviloiden tarina alkoi rohkeudesta, unelmista, ja perinteiden syvästä kunnioituksesta.
Kahvila Houkutus on kertomus uskosta omaan visioon. Se on kertomus perinteiden ja uudistuksen tasapainosta ja yhteisöllisyyden voimasta. Houkutuksen matka alkoi vuonna 1989 Joensuusta, Siilaisen kaupunginosan terveyskeskuksen kanttiinista, jossa ensimmäiset esille laitetut korvapuustit pysyivät pystyssä tulitikkujen avulla. Asiakkaiden päästessä ihastelemaan kahvilan leipomuksia, huudahti moni ovien avautuessa, että “täällähän sitä varsinaiset houkutukset ovat tarjolla”.
Ja siinä se oli. Kahvilamme nimi.
Houkutus viestii nimenä kaikesta siitä, mitä kahvilamme edustaa; vastustamattomia makuja, laadukkuutta, kodikasta tunnelmaa ja rentoa yhteisöllisyyttä. Houkutuksen avattua ensimmäisen kerran ovensa, olivat kevään ensilehdet puhjenneet juuri koivuihin. Hennon vihreänä ne hehkuivat toivoa tulevasta, ja luovuttivat näin keväisen värinsä myös ikoniseen Houkutuksen logoon.
Houkutus viestii nimenä kaikesta siitä, mitä kahvilamme edustaa; vastustamattomia makuja, laadukkuutta, kodikasta tunnelmaa ja rentoa yhteisöllisyyttä. Houkutuksen avattua ensimmäisen kerran ovensa, olivat kevään ensilehdet puhjenneet juuri koivuihin. Hennon vihreänä ne hehkuivat toivoa tulevasta, ja luovuttivat näin keväisen värinsä myös ikoniseen Houkutuksen logoon.
Seuraavan vuosikymmenen aikana Houkutus muutti Siilaisen terveyskeskukselta Joensuun rautatieasemalle, ja myöhemmin 2000-luvun alussa Joensuun keskustaan. Uudet, laajemmat tilat avasivat ovet näin myös uusille mahdollisuuksille – Houkutuksesta kasvoi moderni leipomo, jossa työskentelevät innovatiivisimmat, ja kaikista parhaimmat kondiittorit ja leipurit.
Houkutuksen jokainen toimi on aina ollut askel kohti suurempia unelmia. Suunta on aina ollut eteenpäin, eikä paikoilleen ole koskaan haluttu jäädä. Vuonna 2008 Houkutus laajenikin Pohjois-Karjalan sydämestä Kuopioon, valloittaen välittömästi myös savolaisten sydämet.
Uusien yrittäjien myötä vuonna 2021, otti Houkutus jälleen yhden merkittävän askeleen eteenpäin, keskittyen entistä vahvemmin elämyksellisyyteen, tuotteiden laatuun ja palveluiden tasoon. Niinpä kaupunkiemme parhaat ja intohimoisimmat leipurit ja kondiittorit valmistavatkin nykyään päivittäin kaikki tuotteemme aidoista raaka-aineista, kahviloidemme yhteydessä toimivissa, omissa leipomoissamme. Suurella sydämellä.
”Houkutuksista saa aina parasta!", ei ole vain lause, vaan se on myös tahtotila ja henkilökohtainen lupauksemme jokaiselle Houkutuksen asiakkaalle. Emmekä lupailekaan aivan suotta, sillä Kuopion Houkutus kipusi vuoden 2023 valtakunnallisessa Toptasten Suomen paras kahvila -äänestyksessä sijalle 10.
Houkutus on kasvanut vuosien saatossa. Uusin Houkutus-perheen tulokas avattiin kesällä 2023 Joensuun Kauppahalliin, jossa perinteitä kunnioittaen, moderni ja nykyaikainen kohtaamispaikka kohtaa tutut, laadukkaat ja tuoreet Houkutus-reseptit. Myös Houkutuksen menestys perustuu ainutlaatuiseen reseptiin, jonka ainesosat, laadukkuus, elämyksellisyys, lämpö, helposti lähestyttävä tunnelma ja rentous, ovat vuosien kehityksen ja kokeilun tulos.
Kahviloidemme toiminnan ydin ja kantava voima, ovat intohimolla ja suurella sydämellä tekeminen – kaikessa. Kahvilamme sydämessä sykkivät intohimoiset, ammattitaitoiset, avoimet ja palvelualttiit työntekijämme, tuovat takuuvarmasti hymyn jokaisen asiakkaan huulille.
Houkutus on kulkenut jo melko pitkän matkan. Joensuun sydämestä aloittaen, rakkaudella kasvaen ja trendikkäästi kehittyen, olemme matkanneet yhdessä teidän, uskollisten ystäviemme kanssa. Meille ei riitä, että olemme vain osa historiaa; haluamme luoda tulevaisuutta, jossa jokainen hetki on täynnä laatua, elämyksiä ja yhteenkuuluvuutta.
Me Houkutuksessa emme seuraa trendejä – me luomme niitä. Olemme edelläkävijöitä ja rohkeita unelmoijia, jatkuvasti luoden uutta ja ainutlaatuista.
Astu sisään Houkutukseen ja anna meidän hurmata sinut. Lupaamme, että meiltä saat aina parasta!
-
Haluaisitko sinä osaksi Houkutus-tiimiä?
Mikäli haluaisit osaksi huippua Houkutus-tiimiämme, kerro meille itsestäsi vapaamuotoisen hakemuksen muodossa osoitteessa hakemukset@houkutus.fi.
-